Matti Kari Osakeyhtiö

Hammond ja Leslie - usein kysyttyä

Minkä arvoinen on hallussani oleva Hammond-urku?

Tämä on yleisin minulle esitetty kysymys. Suomessa on paljon 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa myytyjä ns. J-sarjan urkuja, joiden rahallinen arvo on Hammond-logosta huolimatta kymppien hintaluokassa. Näillä ei ole teknisesti mitään tekemistä vanhempien sähkömekaanisella äänipyörägeneraattorilla (ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta putkivahvistimilla) varustettujen soittimien kanssa. Näiden urkujen korjaaminen ei ole yleensä taloudellisesti kannattavaa.

Generaattorimallien hinnat vaihtelevat merkittävästi urun kunnon ja mallin mukaan satasista (L- ja T-sarja) jopa yli 10 000 euroon (B-3). Hintaan vaikuttaa myös merkittävästi mahdollinen mukana tuleva Leslie-kaappi. Teen generaattoriuruille hinta-arvion tarvittaessa ja usein tiedossani saattaa olla myös soittimestasi kiinnostunut ostaja - ota yhteyttä!

Urkuni ei vaikuta toimivan kunnolla! Mikä on vialla?

Hammond-urku ja Leslie-kaiuttimet ovat sähkömekaanisia laitteita, jotka on suunniteltu kestämään. Ne kuitenkin vaativat säännöllistä huoltoa toimiakseen suunnitellulla tavalla. Lisäksi uusimmatkin sähkömekaaniset urut on valmistettu vuonne 1975, siis yli 40 vuotta sitten, joten monet elektroniset komponentit ovat yksinkertaisesti käyttöikänsä päässä.

Tavanomaisimpia vikoja ovat puutteellisen öljyämisen takia jumiutuneet äänipyörät, kovassa käytössä murtuneet koskettimet, ei-toimivat drawbar-liukusäätimet, soimaan jäävä tai pimentynyt perkussio sekä erilaiset Leslie-ongelmat. Yleensä Hammondin ja Leslien viat ovat nopeita korjattavia ja ne kannattaa tehdä paikan päällä. Vahvistinten irrottaminen on yleensä kohtuullisen simppeliä ja isommat vahvistinremontit (esim. Leslien vahvistimen uudelleenrakennus / kondensaattoriremontti) on järkevämpää tehdä pajallani Röykässä. Koko urun tuominen pajalleni on (onneksi!) tarpeellista vain erittäin harvinaisissa tapauksissa!

Iäkkyydestään johtuen urkuja on usein myös korjattu tai modifioitu vuosien varrella. Tyypillisesti nämä ei-tehtaalla tehdyt viritelmät, mikäli niitä löytyy, aiheuttavat nykyisin ongelmia tai vähintään hidastavat vian löytämistä tai korjaamista. Yleensä nämä viritykset kannattaa suosiolla purkaa pois, mikäli esimerkiksi efektilenkki ei ole käytössä välttämätön.

Miten saan Hammondistani lisää säröä?

Kun haluat vapauttaa sisäisen Jon Lordisi, Jukka Gustavsonisi tai Keith Emersonisi, saattaa ohjeen mukaan säädetty urku soundata liian puhtaalta. Moni miettii erillisen säröpedaalin tai vahvistimen hankkimista. Useimmiten kuitenkin parhaaseen lopputulokseen pääsee pienellä modifioinnilla. Varsinkin yleiset L-sarjan spinetit (siis L-1xx, 100, 122 jne.) on helppo modifioida rokkikäyttöön soveltuvaksi.

L-100/Porta-B/muu spinettini ei soundaa B-3:lta!

Ei niin. Syynä on erilaiset vahvistinkytkennät, eri tavalla kalibroitu generaattori sekä erilaiset sormiot, joista puuttuu ns. foldback ja tapering. Jos olet taitava, voit kaivaa netistä modausohjeita, mutta rehellisyyden nimissä kirjoitushetkellä vuonna 2018 erilaisista klooniuruista saa lähempänä B-3:sta olevan soundin, kuin spinetistäsi. Modaaminen esimerkiksi allekirjoittaneen tekemänä ei ole taloudellisesti järkevää, mutta tarvittaessa voin tietysti tulla avustamaan, jos sormi menee suuhun.

Mielestäni L-sarjassa on jo itsessään klassikkosoundi, joka on erilainen, mutta hyvä, elävä ja tuttu lukuisilta levyiltä. Jos haluat konsolisoundia, hommaa digiklooni tai oikea konsoli!

Mitä eroa on eri Hammond-malleilla?

B-3, C-3, RT-3, A-1xx ja D-1xx ovat käytännössä teknisesti identtisiä (yksilöeroja lukuunottamatta. Alun perin 1955 julkaistu B-3 on ollut "kotimalli" ja C-3 "kirkkomalli"; RT-3:ssa ja D-1xx:ssa on lisäksi vielä pidempi, 32-pedaalinen jalkio. A-1xx (esim. A-100, 101, 102, 105, 143 - numero kertoo vain kotelon värityksen ja muotoilun) ja D-1xx sisältävät sisäänrakennetut kaiuttimet ja kaiun.

M-3 ja M-1xx ovat vahvistimien ja vibraton osalta hyvin lähellä B-3:sta ja kumppaneita. Jos lyhyemmät sormiot ja ns. foldbackin puute ei haittaa, ämmällä pääsee soundillisesti käytännössä samaan lopputulokseen! Esimerkiksi klassinen A Whiter Shade of Pale on soitettu nimenomaan M-100:lla, tai tarkemmin sanoen M-102:lla.