Joku ehkä näki meikäläisen tänään televisiossa Leijonan luolassa vielä pitkällä tukalla varustettuna. Ohjelma kuvattiin marraskuun lopussa ja parturiin menin seuraavalla viikolla. Olin tehnyt päätöksen letin leikkaamisesta jo pari kuukautta aiemmin, mutta ajattelin, että telkkarissa hippilook ja skarppi bisnesmeininki muodostaisivat hauskan kontrastin. Ja niinhän siinä taisi käydäkin, katso vaikka itse.
Aika moni onkin kysynyt, että miksi leikkasin tukkani. Totuus on, että olin vakavissani päättänyt toteuttaa kyseisen operaation jo useamman kerran aiemmin, mutta se siirtyi myöhempään ajankohtaan milloin mistäkin syystä. Leikkaamiseen ei siis varsinaisesti liittynyt suurta dramatiikkaa, vaikka tokihan tuo aika suuri muutos olikin. Olen rehellisesti sanottuna vieläkin hieman hämmentynyt siitä, että en näytäkään lyhythiuksisena ihan hirveältä!
Kukaan ei toistaiseksi ole kuitenkaan vielä kysynyt sitä oikeaa kysymystä. Ja sehän on tietysti “miksi laitoit rastat”? Ja siihen vastaan nyt.
Koulukiusaaminen, pettyminen ensirakkaudessa ja huono itsetunto tekevät ihmiselle hirveitä. Kun muutin pois Hangosta vanhempieni luota armeijan jälkeen syksyllä 2001, olin todella huonossa kunnossa henkisesti. Olin epävarma, yksinäinen ja pidin itseäni rumana, huonona ja turhana ihmisenä. Ja se epäilemättä myös näkyi: vastakkaisen sukupuolen kiinnostus oli olematonta. Kävin aiheesta lukemattomia keskusteluja ystävien ja kavereiden kanssa (kiitos heille!), ja jossain vaiheessa joku sanoi maagiset sanat: “Masa, laita loksit! Saat pillua!”
Ryhdyin sotkemaan hiuksiani puolalaisessa paikallisjunassa heinäkuussa 2002, kun matkustin parhaan ystäväni Simon kanssa Gdanskista Wladyslawowoon, johon olimme saapuneet purjeveneellä Bornholmista. Projekti jatkui loppureissun ajan, ja kun reilua viikkoa myöhemmin rantauduimme Hankoon, näytinkin jo hipiltä. Ja katso, toverini sanat kävivät toteen nopeammin kuin ikinä osasin odottaa: kahden kuukauden jälkeen olin elämäni ensimmäisessä oikeassa seurustelusuhteessa, joka kestikin vielä usemman vuoden.
Sen tajuamiseen, että mistä oikeasti asiassa oli kyse, menikin sitten vähän kauemmin. Eikä tainnut suorasukaisen vinkin antanut kaverikaan ymmärtää asian varsinaista filosofiaa. Mutta hippitukan ansiosta sain lopulta rakennettua itselleni itsetunnon, rock-uskottavuuden ja lopulta kaiken sen, mitä mulla nyt on.
Olisihan tuosta mopista voinut hankkiutua eroon jo vähän aiemmin: nykyisellä hiustyylillä koen kuitenkin olevani oma itseni enemmän kuin koskaan ennen. Välillä se on tukasta kiinni.























